Alternate Text

Alternate Text

Hanneksen ja Floorin autotallin muodonmuutos

Van Dahlien autotalli on muutettu kaoottisesta tilasta kutsuvaksi perheen ajanviettopaikaksi

 

Hannes ja Floor Van Dahl ovat molemmat muusikoita, mutta eivät soita autotallibändissä. He ovat maailmankuulujen metalliyhtyeiden Sabatonin ja Nightwishin jäseniä. Kuitenkin nyt kun heidän autotallinsa on kokenut täydellisen muodonmuutoksen, he viettävät siellä todella paljon aikaa!

Teksti Charlotta Flinkenberg Kuvat Isak Sjöström

Hannes Van Dahl on rumpali kuuluisassa ruotsalaisessa hevimetalliyhtye Sabatonissa, joka on myynyt neljä kertaa platinaa. Floor on solisti suomalaisessa sinfonisen metallimusiikin bändissä Nightwishissä, joka on myynyt kansainvälisesti enemmän albumeja kuin mikään muu suomalaisyhtye. Molemmat ovat huippumenestyneitä bändejä, jotka tekevät maailmankiertueita ja täyttävät stadioneita kuten Wemblyn. Koronapandemia on vaikuttanut jopa rocktähtien työskentelyyn, kun kaikki bändit ovat joutuneet keskeyttämään kiertueensa ja palaamaan kotiin. Niinpä Hannekselle jäi aikaa aloittaa autotallin kunnostusprojekti.

Ennen ja jälkeen

 

 Työkalut, mönkijät, lumilaudat, ratsastusvarusteet ja puutarhavälineet kilpailevat tilasta.

Hannes Van Dahl

"Kuljemme autotallin läpi useita kertoja päivässä mennessämme kotistudioomme, joka on aivan vieressä. Voin huonosti joka kerta, kun näen sekasorron tilan." Hannes sanoo. Musiikin lisäksi Van Dahlin perheellä on useita vapaa-ajan harrastuksia kuten lumilautailu, ratsastus ja puutarhanhoito. Näiden aktiviteettien välineet vaativat melko paljon säilytystilaa muiden työkalujen ja tavaroiden (kuten matkalaukut) lisäksi.

Floor sanoo "Autotalli oli aina sotkuinen ja masentava tila, jonka läpi ei ollut mukava kulkea." Hannes kääri hihansa paljastaen tatuoidut rumpalin käsivartensa ja aloitti projektin tilan muodonmuutoksesta. Se oli helpommin sanottu kuin tehty.

 "Olen sitä tyyppiä, joka vain heittäytyy hommaan ilman aiempaa kokemusta tai tietämystä. Sanon itselleni "Kuinka vaikeaa se voi olla?" ja sitten etsin YouTubesta vinkkejä kuinka seinät eristetään. Silloin todellakin "tekemällä oppii". Olen melko naiivi siinä mielessä, enkä käsittänyt millainen haaste se onkaan. Muutoin en olisi koskaan aloittanut tätä. " Hannes sanoo nauraen.

Elfan säilytysasiantuntija saapui avuksi

Alternate Text

Alternate Text

Alternate Text

Hannes ajatteli, että autotallin remontissa kestäisi pari viikkoa. Hän alkoi olla aika masentunut koko hommasta kolmen kuukauden jälkeen, jolloin Elfan sisustussuunnittelutiimi saapui kuin taivaan lahja tarjoten apua remontin loppuun viemisessä. Siihen mennessä Hannes oli eristänyt seinät, asentanut pistorasiat ja maalannut betonilattian. Joten autotallin "kuori" oli valmis, mutta hyllyjen, säilytysjärjestelmien ja muun sisustuksen osalta työt eivät olleet vielä alkaneet.

Oli suuri helpotus, kun Elfan tiimi saapui. He saivat lähes vapaat kädet. He kysyivät mitkä tarpeemme ovat ja sitten lähdimme pois pariksi viikoksi, jonka aikana he hoitivat homman loppuun.



Ja mitkä olivatkaan perheenne tarpeet? 

Olemme aktiivinen perhe ja meillä on aina paljon meneillään, joten emme halua käyttää aikaa ja energiaa tavaroiden etsimiseen, kun palaamme kotiin oltuamme poissa kiertueella tai muualla.Tarvitsimme hyvin järjestetyn tilan, jossa näemme helposti lumilaudat, kelkat, mönkijät ja muut varusteet. Floorilla on kaksi hevosta lähitalleilla, joten tarvitsimme tilaa myös hänen ratsastusvälineilleen. Halusimme, että tavaroiden löytäminen on helppoa ja että myös matkalaukuille on oma paikkansa.

Elfan säilytysasiantuntija Christine Dahlman ja hänen tiiminsä kuuntelivat heidän toiveensa ja asensivat muunneltavat, vakaat säilytyskiskot seinille. Niihin asennettiin hyllyjä ja koukkuja työkaluille, autonrenkaille, ratsastusvarusteille, lumilaudoille ja muille tavaroille. Näin saatiin paljon tyhjää tilaa lattialle, joka maalattiin voimakkaan punaiseksi harmaiden seinien kontrastiksi.


Tavaroiden ripustaminen seinille ja lattian jättäminen tyhjäksi on erityisen tärkeää esimerkiksi autotallissa, koska sinne saatetaan ajaa sisään kulkuvälineillä tai koneilla.

 “…Kun palaamme kiertueelta, emme halua käyttää aikaa tavaroiden etsimiseen

Hannes van Dahl


Liukuovikokonaisuus mustilla kehyksillä, mustalla tammipinnalla ja pronssin sävyisellä karkaistulla lasilla sopii autotallin tyyliin ja luo rauhallisuutta piilottamalla osan tavaroista.

Alternate Text

Alternate Text


Henkilökohtaiset tavarat kuten maalaukset, julisteet, tyynyt, matot ja kellot lisäävät esteettistä viehätystä. Buenos Aires ja Shanghai ovat kaksi metropolia, jossa sekä Hannes että Floor ovat esiintyneet ja ne kuvastavat heidän ammattiaan ja matkojaan.

 Siitä tuli fantastisen hieno ja olemme erittäin tyytyväisiä

Hannes van Dahl

Siitä tuli fantastisen hieno ja olemme erittäin tyytyväisiä! Löydän nyt tavaroita helposti, mitä en koskaan uskonut itsestäni. Pieniä, viehättäviä ratkaisuja, joita et ehkä huomaa heti kuten kuinka ripustaa esimerkiksi polkupyörät. Olen todella vaikuttunut tiimin tavasta huomioida sekä esteettisyys että käytännöllisyys. Heitä kutsutaan tarkoituksella säilytysasiantuntijoiksi ja kunnioitan todella ihmisiä, jotka ovat asiantuntijoita omalla alallaan. Hän on keskittynyt, motivoitunut ja hyvin perillä asioista - mikä on tarttuvaa, erittäin inspiroivaa.

Hannes yllättyi myös iloisesti Elfan tuotteiden jämäkkyydestä yhdistettynä helppoon siirreltävyyteen ja varastointiin.

Ensimmäisenä kokeilin kuinka rajua käsittelyä hyllyt kestävät. Ne ovat uskomattoman vakaita. Ja silti halutessasi niiden uudelleen sijoittelu ja siirtäminen vie vain 30 sekuntia.

Floor jatkaa ylistystä:
"Olen etsinyt Pinterestistä inspiraatiota autotalliin, mutta en koskaan ajatellut, että he saisivat siitä niin mukavan ja houkuttelevan näköisen!"

 

Floorin ratsastustarvikkeille luotiin oma tilansa: koukkuja suitsille ja riimuille sekä hyllyjä kypärille ja saappaille. Myös ratsastusvaatteille on koukkuja, joissa ne voivat tuulettua käytön välissä.

Alternate Text

Alternate Text

Alternate Text

Tila muuttui viihtyisäksi paikaksi, jossa haluat oleskella, etkä vain kiirehtiä sen ohi. Ennen täällä oli kaoottista, nyt mukavaa ja kotoisaa. En koskaan ajatellutkaan, että autotalliin voisi laittaa maton päälle pöydän ja tuolit, jotta tila olisi kutsuvampi. Tänne tulemme nyt puutarhassa tai tallilla vietetyn päivän jälkeen. Täydellistä, jos naapuri pistäytyy kupilliselle kahvia. Floor sanoo.

Jokaisella perheessä on oma paikkansa.

Pariskunta oli myös iloinen, että Elfa-tiimi otti huomioon heidän tyttärensä suunnitellessaan autotallia. Muunneltavan hyllyjärjestelmän ansiosta 4-vuotiaalla Frejalla on oma nurkkansa, jossa on hänen välineensä, kirjansa, lelunsa, luistimensa ja muut tavarat helposti saatavilla. Hyllyn yläpuolella on myös mustavalkoinen kuva hänen äidistään.


Frejan nurkkaus oli menestys koko perheelle

On hauskaa, että vanhemmat voivat jakaa vapaa-aikansa lasten kanssa. Missä tahansa oletkin, he ovat myös siellä. Jos puuhailemme jotain autotallissa, hän haluaa myös olla siellä. Ja jos pidämme täällä teetauon, hän haluaa tehdä samoin. Frejalla on myös autotallissa oma nimetty parkkipaikka mönkijälleen. Huoliteltua ja siistiä.
Alternate Text

Alternate Text

Alternate Text

Alternate Text

Jopa koira oli kiitollinen! Irlanninsusikoirapentumme juoksee innoissaan ympäri autotallia ja näyttää nauttivan siitä, että toisinaan koko perhe on täällä yhdessä.


Ei enää laatikoita ja koreja ympäriinsä, kun työkalut ja välineet riippuvat seinällä helposti saatavilla sopivalla korkeudella.

Alternate Text

Taustaa

Perhe Van Dahl: Hannes 31 v. Sabatonin rumpali, Floor 40 v. Nightwishin laulaja ja tytär Freja 4 v.
Asunto: yksikerroksinen huvila, jossa 70 m2 autotalli

Etsi lähin jälleenmyyjäsi 

Kauppojen valikoima voi vaihdella. Mikäli tuotetta ei löydy heti mukaan kaupasta, sen voi tilata.

Etsi lähin jälleenmyyjäsi