Tyylikästä säilytystä pieneen tilaan

Vain kahden neliön pieni ruokakomero ja hankalia kulmia täynnä oleva kodinhoitohuone sähkökaappeineen ja lämpöpumppuineen aiheuttivat säilytyshaasteita Ibrahimin pariskunnalle. Elfan joustavilla järjestelmillä ja ilmavilla hyllyillä tilat saatiin kauniisti täydelliseen järjestykseen!

Teksti Charlotta Flinkenberg

Me asumme täällä

Fanny Ibrahim, 30 vuotta, lääkäri, ja hänen aviopuolisonsa Alexander, 29 vuotta, hammaslääkäri. Pariskunta sai hiljattain ensimmäisen lapsensa. He asuvat Eskilstunan ja Västeråsin välillä Kvicksundissa uudessa omakotitalossa, jossa on valmistuttuaan 200 neliömetriä.

Järjestystä uudelle perheelle

Fanny ja Alexander Ibrahim rakentavat maalaistyylistä omakotitaloaan keskelle Kvicksundin metsiä, Mälaren-järven lähelle. Alakerta on jo valmis, mutta yläkerrassa on vielä rakennettavaa. Pariskunta sai hiljattain ensimmäisen lapsensa, minkä vuoksi järjestyksen laittaminen kuntoon tuntui heille tärkeältä. – Olemme eläneet rakennuskaaoksessa jo pidempään, ja meitä kyllästytti, ettei talossa vielä ollut mitään järkevää säilytystä, Fanny kertoo. – Tiesin jo taloa piirtäessämme, että halusin ruokakomeron. Se oli minulle tärkein huone.

Ruokakomero

Riisuttu ilme on Ibrahimin perheen sisustuksen punainen lanka, ja koska keittiössä ei ole yläkaappeja, oli erityisen tärkeää suunnitella, miten elintarvikkeet säilytetään.

– Me haluamme kotiin ilmavaa tunnelmaa ja avaria tiloja. Keittiö ja olohuone ovat yhä tilaa, ja yläkaapit olisivat tehneet keittiön ilmeestä kömpelömmän.

Osa säilytystilasta on keittiösaarekkeessa. Keittiön vieressä on ruokakomero, jonka Fanny lisäsi pohjapiirustukseen.

– Ruokakomerolle ei ollut kovin paljon tilaa, uskoakseni sitä jäi vain hädin tuskin 2 neliömetriä, mutta huonekorkeus on 2,60 metriä, minkä halusimme hyödyntää.

Pariskunta pohti ensin kiinteitä hyllyjä, mutta ahdas L-kirjaimen muotoinen tila ja sen nurkat aiheuttivat haasteita. Seinällä oli lisäksi siellä täällä esimerkiksi mikroaaltouunia varten lisättyjä pistorasioita, jotka olivat tiellä.

– Tulimme siihen tulokseen, että mittojen mukaan tehty ratkaisu on paras vaihtoehto. Siksi käännyimme Elfan puoleen, sillä siellä osataan juuri sellaiset ratkaisut.

Elfan valikoimissa on eri syvyisiä ja kokoisia lisätarvikkeita, kuten koreja ja hyllyjä, joilla pystyimme hyödyntämään nämä kaksi neliötä tehokkaasti.

– Vasemmanpuoleiselle seinälle asennettiin todella fiksu ratkaisu, jossa on säilytystaulu, meshkoreja ja lahjapaperiteline.

Ruokakomero on nyt järjestetty todella upeasti! Oletko pedanttista tyyppiä?

– Kun kyseessä ovat näkyvissä olevat asiat, olen melko pedanttinen. Asioiden järjestäminen on minusta ihanaa. Avohyllyissä on hyvää se, että ne pakottavat ylläpitämään järjestystä, ja silloin silmä lepää niissä.

Ruokakomero on minulle tärkein huone

– Mieheni on kotoisin Syyriasta, joten meillä on hurjan paljon mausteita Lähi-idästä. Teen myös paljon intialaista ja thaimaalaista ruokaa, ja niihin tarvitaan omanlaisensa mausteet. Mausteille on ruokakomerossa oma paikka, mutta myös lieden vieressä on maustelaatikko.

Lahjapapereita on hankala säilyttää, mutta ratkaisu asiaan on lahjapaperiteline.

– Ruokakomerossa on myös paikka jätteiden lajitteluun ja muutamille keittiön pienkoneille.

Kodinhoitohuone

– Alkutilanne tuntui melko toivottomalta, sillä tilassa on kaksi sähkökaappia, vaikka millä mitalla pistorasioita ja vesiputkia sekä lämpöpumppu. Kaapeille pitää päästä, joten niitä ei voi peittää kiinteillä hyllyillä.

Elfan säilytysasiantuntija Christine Dahlman etsii ammatikseen luovia ratkaisuja tiloihin, joissa muut ovat luovuttaneet. Fanny ja hänen miehensä Alexander mittasivat kodinhoitohuoneen, ottivat kuvia ja lähettivät materiaalit Elfalle. Christine piirsi säilytysjärjestelmän Elfan suunnittelutyökalussa ja esitteli sen pariskunnalle.

– Saimme Christineltä riippukiskon tarkat mitat, jotta pystyimme mittaamaan ja tarkistamaan, että se todella mahtuu kahden sähkökaapin väliin.

Ulosvedettävät meshkorit, taitettavat kuivaustelineet ja lankahyllyt muodostavat ilmavan ratkaisun tilaan, johon helposti kerääntyy kosteutta. Läpinäkyvistä koreista näkee sisällön nopeasti, joten tavarat löytyvät helposti.

– Kuivaustelineet on kätevää taittaa pois tieltä silloin, kun niitä ei tarvita. Tilaa on niin vähän, että telineet täytyy pystyä taittamaan pois tieltä, jotta vieressä oleville hyllyille pääsee käsiksi. Tämä lisää joustavuutta.

Tyyli on yksivärinen ja elegantti, ja kodinhoitohuoneen tekstiileissä ja koreissa on käytetty vaaleita luonnonvärejä. Huoneessa on myös vaatetanko, johon voi ripustaa vaatteita kuivumaan tai silitettäväksi.

– Luonnonläheiset värit ovat minulle tärkeitä. Minulla on tiukat vaatimukset koko talon sisustuksen suhteen ja haluan, että sama tyyli jatkuu myös kodinhoitohuoneessa.

Säilytysseinän eteen on kiinnitetty luonnonmateriaalista valmistettu verho, jotta pariskunta voi halutessaan piilottaa hyllyt.

– Verhot piilottavat taakseen lämpöpumpun, joka on ruma. Mutta voimme halutessamme piilottaa kaiken säilytyksen, niin yleisilme on levollisempi. Kuivumassa olevat pyykit, muu säilytys ja viikatut pyyhkeet voivat tuntua sekamelskalta, ja pidän levollisuudesta ja harmonisesta tunnelmasta.

Ilman Elfan järjestelmää meillä olisi ollut vain kolmasosa säilytystilasta

Silitettävät tai kuivuvat vaatteet ripustetaan vaatetankoon.

Tarvikkeilla on oma paikkansa ja ne ovat helposti saatavilla.

Fannylla on tarkka lajittelujärjestelmä tummille ja vaaleille pyykeille ja eri lämpötiloille, joista kyltit kertovat.

– Lapsuudenkodissani lajiteltiin pyykit tällä tavalla, ja olen todella tyytyväinen, että pystymme jatkamaan sitä täällä. Se helpottaa pyykinpesua huomattavasti ja koreista näkee heti, kun ne ovat täysiä ja on aika pestä koneellinen.
 

Tyylikästä säilytystä tilan ehdoilla

Millainen vaikutelma teillä on Elfan säilytysjärjestelmästä? – Jos olisimme käyttäneet vakiovaatekaappeja, olisimme saaneet vain kolmasosan säilytystilaa nykyisestä. On ihanaa saada tavarat järjestykseen elettyämme pahvilaatikkokaaoksessa kuukausikaupalla. Miten tyydyttävää onkaan, kun tavarat ovat paikoillaan! Olemme erittäin tyytyväisiä, eikä meidän tarvinnut tinkiä tyylikkyydestä tai tilasta. Kaikki toiveemme täyttyivät.

Tutustu säilytysjärjestelmään

Suunnittele ratkaisusi

Helpon vedä ja pudota -toiminnon avulla voit suunnitella kaikenkokoisia ratkaisuja pienestä hyllyjärjestelmästä kokonaiseen vaatekomeroon tai -huoneeseen.

Suunnittele ratkaisusi

Ota suunnitteluopas avuksi

Hyödynnä vaiheittaiset vinkkimme ja neuvomme erilaisia toimintoja sisältävän säilytysratkaisun mittaamiseen ja mukauttamiseen, niin saat tilaasi sopivan kokonaisuuden.

Ota suunnitteluopas avuksi

Löydä lähin jälleenmyyjä

Jos jälleenmyyjällä ei ole Elfan koko valikoimaa myymälässään, se voi aina tilata haluamasi tuotteet meiltä.

Löydä lähin jälleenmyyjä