Alternate Text Alternate Text

Jennien kotona

”Viimeinkin käytännöllinen kodinhoitohuone!”

Jennie ja Marcel ja heidän kaksi tytärtään Elly, 13 vuotta, ja Irma, 10 vuotta, sekä kaksi kissaa asuvat kodikkaassa 30-luvun talossa lähellä Malmöä. Kun he ostivat talon kahdeksan vuotta sitten, heistä kellarissa oli suurta potentiaalia. Alunperin he suunnittelivat tilaan omaa kylpyläosastoa ja kodinhoitohuonetta. Mutta vuodet vierivät ja he keskittyivät talon muihin kerroksiin, ja kellariin saatiin aikaan vain väliaikaisratkaisuja, etenkin kodinhoitohuoneessa.
Kuva Fredrik Bjelkerud

Liu’uta nähdäksesi ennen- ja jälkeen-kuvat

– Kaikkien näiden vuosien ajan olemme lajitelleet vaatteet pyykkiä varten lattialla. Puhtaat vaatteet ja sukat taas lajiteltiin ja viikattiin olohuoneessa. Se oli epäkäytännöllistä ja sekaista, Marcel toteaa.

– Ostimme erilaisia pieniä hyllyjä mutta emme suunnitelleet kokonaisuutta, Jennie lisää. Jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä tärkeysjärjestystämme. Mutta silloin keittiön, olohuoneen ja muiden asuintilojen laittaminen tuntui hauskemmalta – ja helpommalta. Ajattele kuinka paljon aikaa ja vaivaa olisimme voineet säästää, jos olisimme tehneet tämän aikaisemmin, hän lisää.

Suunnittelun tärkeys

Kun Jennie ja Marcel viimein olivat päättäneet uusia kodinhoitohuoneen, aivan ensimmäiseksi he suunnittelivat pyykkihuollon kulun. Jennie toivoi, että lattia jäisi mahdollisimman vapaaksi, jotta huone olisi helppo siivota. He valitsivat sen vuoksi seinälle asennettavan click-in-järjestelmän, jonka tuotteet ripustetaan kantokiskoon. Myös seinien ja katon valkoinen väri raikastettiin ja kattoon asennettiin spottivalot.

Huoneen ensimmäiseen osaan heti sisääntulon vieressä vasemmalla laitettiin ulosvedettävät syvät korit, joiden etiketteihin on kirjoitettu lämpötila ja pyykin tyyppi. Näin eri koneellisten lajittelu käy helposti yhdellä kertaa. Näin näkee myös helpommin, mitkä korit ovat täynnä ja pesua vailla.

Pyykinpesu on nyt paljon hauskempaa!

Jennie

Alternate Text Alternate Text

Koska kuivaustelineet ovat laskettavia, ne voi mukauttaa pieneen ja suurempaan tarpeeseen.
Alternate Text Alternate Text

Kun pyykki on pesty, sen kuivaamiseen on kaksi vaihtoehtoa: kuivausrumpu tai kuivaustelineet. Molemmat ovat heti pesukoneen vieressä oikealla.
Alternate Text Alternate Text

Vaatteet on helppo kuljettaa kunkin perheenjäsenen omassa korissa.

Tilaa lajitella ja viikata

Seinällä kuivaustelineiden oikealla puolella on käytännöllisiä työtasohyllyjä juuri oikealla korkeudella pestyjen vaatteiden viikkaamista ja lajittelua varten. Hyllyjen alle asennettiin ulosvedettävät nimetyt korit kullekin perheenjäsenelle. Kun pyykki on pesty ja kori on täynnä, sen voi napata mukaansa ja viedä vaatteet kaappiin.

– Pyykinpesu on nyt paljon hauskempaa! Jennie huudahtaa. Kaikkien täytyy toki huolehtia omista pyykeistään, mutta pyykkihuolto sujuu paljon aikaisempaa sujuvammin. Kaikki haluavat nyt myös oleskella kodinhoitohuoneessa, kissat mukaan lukien.

Alternate Text Alternate Text

Alternate Text Alternate Text

Oma nurkka silitykselle

Yksi fiksuista ratkaisuista, jonka he keksivät itse, on silitysnurkka. Silityslaudan viereen asennettiin ulosvedettävä kori silitettäville vaatteille. Korin yläpuolella on ripustin, johon voi ripustaa silitetyt paidat ja mekot.

Kaikki haluavat nyt oleskella kodinhoitohuoneessa, kissat mukaan lukien

Jennie

Alternate Text Alternate Text

Alternate Text Alternate Text

Koukut ja pienet siirrettävät laatikot pitävät siivousvälineet järjestyksessä.

Siivousvälineille oma paikka

Perhe tarvitsi paikan myös pesu- ja puhdistusaineille, pölynimurille ja muille siivoustarvikkeille. Siksi yhdelle seinälle lisättiin kiskoon hyllyjä, laatikoita ja koukkuja. Lopputuloksesta tuli tässäkin erinomainen.

– Kun kaikilla asioilla on omat paikkansa, ne myös palautuvat paikoilleen helpommin jokaisen siivouksen jälkeen, Jennie sanoo.

Jennien vinkit kodinhoitohuoneeseen

  • Luonnostele huone ja pyykkihuollon kulku ennen ostamista.
  • Lisää tilaan monia työtasoja sopivalle korkeudelle.
  • Merkitse korit ja hyllyt nimillä, lämpötiloilla ja pyykin tyypillä.
  • Tee kodinhoitohuoneesta viihtyisä viemällä sinnekin viherkasveja ja koriste-esineitä.
Alternate Text Alternate Text

Jennie ja Marcel ja heidän kaksi tytärtään Elly, 13 vuotta, ja Irma, 10 vuotta, sekä kaksi kissaa asuvat kodikkaassa 30-luvun talossa lähellä Malmöä.

Vinkkejä ja inspiraatiota

Katso, kuinka valikoimamme voi parantaa kodinhoitohuonettasi.

Hae inspiraatiota