Angelican kotona

Vaatehuone, joka kasvaa lasten myötä

Poiketaanpa Angelican luona. Hän on valokuvaaja ja bloggari, joka pitää blogia angelicasandberg.se ja jolla on siippansa kanssa kolme tytärtä. Perhe remontoi parhaillaan 70-luvulla rakennettua kotiaan Motalassa, Ruotsissa. Angelica päätti luopua vaatekaapeista vanhimpien tyttärien makuuhuoneissa, jotta lattiatilaa jäisi käyttöön mahdollisimman paljon. Niiden tilalle hän päätti teettää tyttärilleen unelmien vaatehuoneen pieneen varastohuoneeseen tyttöjen huoneiden lähelle. Elfan säilytysratkaisut kasvavat tyttöjen kanssa yhdessä ja niitä voi muokata sitä mukaan, kun tyttöjen säilytystarpeet muuttuvat. 

Helpostimuunneltavaa säilytystä

Vanhempien toiveena oli muokattavissa oleva säilytysjärjestelmä,joka käyttää huonepinnan mahdollisimman tehokkaalla tavalla, vaikka huoneessa onkin viistokatto, matalat seinät ja keskeisellä paikalla oleva ilmanvaihtoventtiili. Se seikka, että sivuseinät olivat vain 32 cm:iä syvät ei ollut este - tytöt saivat hyllyjä kummallekin sivulle ovea ja vaatetangot ripustettiin poikittain. Tällä hetkellä ainoastaan kahdella alimmalla hyllyllä on tyttöjen vaatteita. Muilla hyllyillä perhe säilyttää kausivaatteita ja -tavaroita sekä vaatteita, jotka odottavat, että se sopivat perheen nuorimmalle. Hyllyihin on laitettu hyllynjakajat, jotka auttavat vaatepinoja pysymään paikoillaan ja tyttöjä löytämään oikeat vaatteet. 

Siistiä ja kaikki järjestyksessä

Tytöt ottivat osaa vaatehuoneensa suunnitteluun, josta syystä he he haluavat pitää sen siistinä.Suosikki vaatehuoneessa on ulosvedettävä asustelokerikko, jonka lokeroissa on mukava säilyttää kumilenkkejä, paperiliittimiä ja muita pikkuesineitä. 

Toteutunut unelma

Kantokisko asennettiin viistokaton alle ja riippukiskot, hyllyt ja ulosvedettävät korit asennettiin paikoillleen siten, ettei ilmastointiventtiiliä peitetty. Seinän ylä- ja alaosaan kiinnitetyillä listoilla saatiin aikaiseksi sopiva etäisyys venttiileihin. Kaikkiin vetokoreihin kiinnitettiin korinjakajat, jotta alusvaatteet, sukat, yöpuvut ja muut vaatteet  pysyisivät järjestyksessä. Angelica yllättyi siitä, kuinka paljon enemmän vaatteita vaatehuoneeseen mahtui remontin jälkeen ja miten paljon mukavampaa vaatteita oli viikata ja pinota hyllyille. 

Nyt Angelica haaveilee vaatekaappien hävittämisestä omasta makuuhuoneestaan ja niiden korvaamisesta Elfan liukuovellisella säilytysjärjestelmällä. 

Elfa kasvaa lasten mukana

Vinkkejä säilytysjärjestelmän suunnitteluun ja näppäriä tuotteita lastenhuoneen siistinä pitämiseen

Mene inspiraatio-sivuille