Alternate Text Alternate Text

– Tässä autotallissa ei ole koskaan sotkuista!

Maastopyöräilijä Tom Nylund sai unelmiensa säilytysjärjestelmän, jonka esikuvana on toiminut Formula 1 -talli. Vaatimuksena olivat toiminnallisuus ja järjestyksen helppo ylläpito.

Tom Nylund on vaikuttaja ja ulkoilmaihminen, joka tekee YouTube-kanavalleen sisältöä pääasiassa maastopyöräilystä, mutta myös juoksusta ja hiihdosta. Ulkoiluvälineet vaativat paljon säilytystilaa, mutta Tom tarvitsee autotalliinsa tilaa myös työskentelyyn ja videoiden kuvaamiseen. – Aiemmin kaikki tavarani olivat perheen varastossa, mutta kävi vaikeaksi löytää tavarani kaikenlaisten pulkkien ja muun tavanomaisen autotalliroinan seasta. Vei kauan aikaa siivota piiloon asiat, joiden en halunnut näkyvän videolla, mutta minua myös ärsytti, kun en löytänyt tavaroitani tai kun piti lopettaa videon kuvaaminen, kun jonkun pää yhtäkkiä ilmestyi kuvaan, Tom kertoo soljuvalla suomenruotsilla.

Tomilla on aina ollut selvä visio siitä, mikä on hänelle sopivin tapa ylläpitää järjestystä, ja hän halusi sen näkyvän muutosprosessissa. – Järjestelmäni perustuu siihen, että säilytän tavaroita kannellisissa muovilaatikoissa tai koreissa. Kirjoitan laatikon sisällön teipinpalaan laatikon kylkeen. Se voi kuulostaa alkukantaiselta, mutta se on ainoa tapa, joka toimii minulle! Olen hyväksynyt, että se on minulle ainoa tapa ylläpitää järjestystä. Jos en kirjoita teippiin laatikon sisältöä, unohdan sen, ja silloin tavaroiden etsimisestä tulee stressaavaa. Aiemmassa varastossa hankaluutena oli, että laatikot piti pinota toistensa päälle, minkä takia niitä piti jatkuvasti siirrellä, kun hän tarvitsi jotakin alimmasta laatikosta. Kun Tomille tarjoutui mahdollisuus vuokrata autotalli vastapäisestä talosta pelkästään omaan käyttöönsä, alkoi yhteistyöprosessi Elfan kanssa ja juuri hänen tarpeisiinsa räätälöidyn säilytysratkaisun suunnittelu.

– Tarvitsin ”puhtaan taustan” videokuvaamista varten, raskaita laatikoita kestäviä hyllyjä ja joustavan järjestelmän, koska säilytystarpeeni muuttuvat joskus vuodenajan mukaan. Halusin mahdollisuuden muuttaa järjestystä nopeasti. Minulle oli myös tärkeää pystyä ripustamaan pyörät seinälle, missä ne eivät pääse kolhiintumaan toisiaan vasten. Oliko sinulla mielessä jokin tietty idea ja inspiraatio autotallille? – Kyllä vain. Tutkin esimerkiksi hyvin tarkkaan, miten asiat toimivat McLarenin Formula 1 -tallissa! Sen kaltaisessa ympäristössä on usein sekaista ja hikistä, mutta kaikilla tavaroilla on paikkansa ja käyttäjät siivoavat jälkensä. Siivouksen helppous oli siksi yksi vaatimuksistani. Sain inspiraatiota myös MythBusters-ohjelmasta ja heidän työpajansa laatikkojärjestelmästä, joka vain kasvaa.

Tom aloitti uuden autotallin sisustusprosessin mittaamalla ja piirtämällä liidulla seinälle sekä hahmottelemalla mallin post it -lapuilla. Elfan säilytysasiantuntijat tarjosivat ideoita esimerkiksi suksien säilyttämiseen kannakkeilla ylimpänä sekä kertoivat ulos vedettävän kenkähyllyn eduista. Hansikkaat myös kuivuvat nopeammin ilmavissa verkkokoreissa. Säilytystaululla on paikat erilaisille työkaluille, ja koukut ja rasiat helpottavat järjestyksen ylläpitoa. Lopputuloksena on autotalli, joka on suorastaan säilytysratkaisujen nirvana ulkoilmaihmiselle Tomille.

Alternate Text Alternate Text

Alternate Text Alternate Text

Alternate Text Alternate Text

Kuinka järjestyksen ylläpito onnistuu nyt?

– Tässä autotallissa ei ole koskaan sotkuista! Voisi sanoa, että minulla on kaksitahoinen persoonallisuus: nautin taiteellisesta vapaudesta kuvatessani videoitani. Silloin pääsen irrottelemaan ja puuhasteluni voi olla spontaania ja luovaa eikä erityisen järjestelmällistä. Mutta sen vapauden mahdollistamiseksi tavaroideni on oltava järjestyksessä. Siitä en halua tehdä kompromisseja.

– Lopputulos on mahtava! Se on säästänyt paljon aikaa ja hermoja. Viihdyn täällä tuntikausia putkeen, joskus kokonaisia päiviä.

Alternate Text Alternate Text

Alternate Text Alternate Text

Alternate Text Alternate Text

Elfan hyllyjärjestelmän metalliset työtasot helpottavat pyyhkimistä siivotessa. Lattian siivous on myös helpompaa, kun hyllyt eivät ulotu lattiaan asti. – Etenkin suksivoiteet on syytä siivota heti. Paitsi että ne likaavat, ne tekevät myös lattiasta vaarallisen liukkaan. Jos pyörät ovat oikein likaisia, asetan ne kumimatolle ja puhdistan puutarhaletkulla pihalla.

Alternate Text Alternate Text

Mihin yksityiskohtiin olet erityisen tyytyväinen? 

– Elfan järjestelmän joustavuuteen. Tavallisissa puisissa säilytyshyllyissä ei ole tätä mahdollisuutta ja niissä hukataan paljon tilaa. Elfan järjestelmässä ei tarvita väliosia, mikä on hyvä leveiden tavaroiden säilytyksessä. Pyörät on helppo nostaa pois Elfan pyöräkoukuista. Järjestelmä on todella kätevä ja sen säätäminen on nopeaa. Säilytysjärjestelmäni on itse asiassa koko ajan pienessä muutoksessa, eikä pysy samanlaisena.

Tom kertoo innoissaan, kuinka tyydyttävää on, kun kaikilla tavaroilla on paikkansa. Se on erityisen ratkaisevaa, kun harrastaa aktiivisesti samassa määrin kuin Tom. Joskus hän siirtyy suoraan yhdestä ulkoilmaelämyksestä toiseen. – Kun on kiire, nappaan itse asiassa mukaani osia autotallin säilytysjärjestelmästä ja nostan ne suoraan autoon. Se helpottaa, kun valmiina on suuri muovilaatikko tai kori, jossa kypärät, käsineet ja suojat ovat valmiina, ja jonka voi sitten kantaa takaisin paikalleen.

Ainoa mikä täältä puuttuu taitaa olla jääkaappi oluelle? – Jaa, ne, jotka sellaisen hankkivat, taitavat keskittyä oluen juomiseen autotalleissaan. Se on toki mukavaa. Mutta itse juon olueni mieluummin muualla. Haluan puuhastella autotallissa itselleni mieluisten asioiden parissa: tehdä vlogeja ulkoilmaelämästä ja muusta, järjestellä retkikeittiöni ja pyöräilykenkäni oikeisiin laatikoihin ja valmistella seuraavaa retkeä. Tom on Elfan avulla luonut itselleen oman miesluolan. Siellä hän toteuttaa itseään. Hän arvostaa ratkaisun mahdollistamaa järjestelmällisyyttä: – Sanonnan mukaan ”järjestys luo mielenrauhaa”. Se on todella totta.

TIETOJA

39-vuotias Tom Nylund on mediapersoona, joka keskittyy ulkoilmaelämään ja maastopyöräilyyn. Hän asuu Helsingissä avopuolisonsa ja kahden lapsen, 7-vuotiaan pojan ja 4-vuotiaan tytön, kanssa.

Instagram: @tomnylund

Använd vårt planeringsverktyg

Planera din förvaring med vårt drag and drop verktyg

Börja planera

"Nyt autotalli on tila, jossa viihdymme"

Muodonmuutos metallimusiikin tähtien Floor ja Hannes Van Dahlin autotallissa

Katso muutos

"Nyt me löydämme tavarat hetkessä"

Ennen ja jälkeen - viiden varaston perhe

Lue lisää