STUDIO ELFA

Kodin suuri renessanssi

Kodin merkitys on korostunut pandemian aikana. Epävarmassa maailmantilanteessa koti on entistä tärkeämpi, ja me tarvitsemme turvallisen keitaan, jossa voimme vaikuttaa hyvinvointiimme. Se on tukikohta, jossa työskentelemme, seurustelemme, treenaamme, kulutamme ja palaudumme – siis todellinen 24/7-koti.

Alternate Text

Kahdeksan kymmenestä eurooppalaisesta toimistotyöntekijästä on työskennellyt kotona kuluneen vuoden aikana, ja tutkimukset osoittavat, että monet haluavat jatkaa osittaista etätyötä kotona myös pandemian väistyttyä. 

Uudet tarpeet asettavat vaatimuksia säilytysratkaisuille

Pandemian seuraukset ovat vaikuttaneet elämäämme ja koteihimme, mikä asettaa asumiselle uusia vaatimuksia. Jotta koti taipuu monenlaisiin tehtäviin, tarvitaan usein paljon erilaisia välineitä. Mitä enemmän kotona on välineitä, sitä enemmän tarvitaan tilaa, jonka tulee mielellään olla joustavaa ja helposti mukautettavissa erilaisiin tilanteisiin. Toivelistalla ovat työtila, treenauspaikka, paremmat yhteydet, lisää tilaa ja enemmän huoneita. Näytöille, tableteille, latureille ja latausasemille tarvitaan paikka, samoin kaikille vuoden aikana aloittamiimme uusiin harrastuksiin liittyville tarvikkeille. Esimerkiksi Pohjoismaissa on innostuttu ulkoilusta, itsensä toteuttaminen on saanut aiempaa suuremman merkityksen ja ruoka kiinnostaa entistä enemmän, mikä on lisännyt vihannesten kasvatusta ja ruoanlaittotaitojen kehittämistä. 

Futuristi, podcast-esiintyjä ja Studio Elfan jäsen Christian von Essen jakaa ajatuksiaan uudesta hybriditodellisuudestamme ja asumisen uusista tuulista.

”Uskon, että elämme lähivuosina edelleen hybriditodellisuudessa, jossa työ ja yksityiselämä sulautuvat toisiinsa aiempaa enemmän. Koti on jatkossakin tärkeä tukikohta, jossa opiskellaan, toteutetaan itseä, laitetaan ruokaa, työskennellään ja treenataan.

Se asettaa paljon vaatimuksia joustaville kodin ratkaisuille, jotta koti on jatkossakin sama persoonallisuuttamme kuvastava paikka ja saamme silti työasioitakin hoidettua päivän aikana. Lisäksi kaiken pitäisi olla helposti saatavilla ja otettavissa nopeasti esille.

Se asettaa haasteita resurssitehokkuudelle ja edellyttää älykkäiden ja joustavien ratkaisujen löytämistä.

Luulen, että kotiin halutaan jatkossa käyttää entistä enemmän aikaa ja energiaa.”

Yhä useammat sisustavat kotejaan 

Sisustaja ja Feng Sui -konsultti Jannice Wistrandin mukaan sisustuspalveluiden kysyntä on lisääntynyt huomattavasti viime vuoden aikana. Hän listaa kolme selkeää syytä.

Asiakkaani
1. ovat pystyneet säästämään aiemmin lomamatkoihin kuluneet rahat.
2. ovat voineet käyttää enemmän aikaa miettimiseen ja suunnitteluun. Nyt he näkevät, miltä koti näyttää päiväsaikaan, ja se vaatii enemmän sisustajalta ja tilalta.
3. ovat tehneet hankintoja ja tarvitsevat apua kotitoimiston järjestämiseen nyt kun ymmärrämme, että tulemme jatkossakin työskentelemään osittain kotona.

Studio Elfa 2021

Studio Elfa on ajatushautomomme, jossa tutkimme säilytykseen liittyviä trendejä, tarpeita ja haasteita. Se toteutetaan keräämällä mielipiteitä asiakkailta ja kuluttajilta sekä johtavilta arkkitehtuurin, kestävän kehityksen, muodin, sisustuksen ja tulevaisuuden ennakoinnin asiantuntijoilta. Voimme siis pureutua syvällisesti säilytykseen, joka on ehdoton suosikkiaiheemme. Haluamme innostaa luomaan kotiin järjestystä ja harmoniaa, niin että tilaa jää arjessa ja elämässä tärkeille asioille.

Jannice Wistrand

Feng Shui -konsultti ja sertifioitu sisustussuunnittelija. Hän on Add Simplicity -konsulttiyrityksen perustaja ja hänen bloginsa addsimplicity on yksi Pohjoismaiden johtavista sisustussuunnittelublogeista. 

Image of our Studio Elfa expert Christian Von Essen

Christian von Essen

Kirjoittaja, podcast-esiintyjä ja tulevaisuusvisionääri. Christian ylläpitää Heja Framtiden -alustaa ja podcastia, jossa käsitellään tulevaisuuskysymyksiä ja hän on kirjoittanut kirjan Vad händer nu med framtiden? 20 visioner om Sverige efter corona. 

Emma Elwin

AD, stylisti ja kestävyyskonsultti. Tyyliin ja kestävyyteen keskittyvän luovan Make it last -kaksikon toinen perustaja.

Sami Pihlainen

Elfa Finland Oy:n myyntipäällikkö Sami Pihlainen yhdessä tiiminsä kanssa pitää huolen siitä,että suomalaiset löytävät parhaat säilytysratkaisut tarpeisiinsa.